Hauskuus! Jokainen ilahtuu muistamisesta ja juuri postikortti on käytetyin tapa välittää iloinen viesti. Kohderyhmämme on laaja, joten kortit taatusti huomataan ihmisten keskuudessa.
Epäsuoruus. Postikortti välittää kerralla kaksi viestiä, lähettäjän tekstin ja kortin kuvan. Vastaanottaja ei suhtaudu korttiin tylsänä mainoksena, vaan persoonallisena MiniMoi postikorttina.
Valinnan vapaus. Kortit otetaan vapaasti valiten, mutta samalla kaikki kortit kuitenkin käydään läpi. Tämä on hyvä tapa testata brandin suosiota ja kuluttajamielikuvaa.
Yleisö. Kortit ovat suunnattu nuorille ja liikkuville kaupunkilaisille. Jakelupisteet on siten valittu huolella hyvämaineisten sosiaalisten kohtaamispaikkojen joukosta. Jakelupisteissä telineet on pyritty sijoittamaan mahdollisimman näkyvästi ja edustavasti.
Ilmainen. Myönnettäköön, että mikään ei ole ilmaista tässä maailmassa, mutta kuluttajan saadessa jotain ilmaiseksi, heidän mielenkiinto herää välittömästi.
Elinikä. Tavanomaisen mainoksen elinikä TV:ssä ja lehdissä on hyvin lyhyt. MiniMoi kortti on lähtökohtaisesti esillä kaksi viikkoa ja kaueminkin, kun se lähetetään ihmiseltä toiselle. Postikortteja näkee usein ilmoitustauluilla ja monet jopa keräävät niitä.
Kustannustehokkuus. Verrattuna mainonnan muihin muotoihin, postikortti on hintansa väärti ja erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto.
Imago. MiniMoi on läpi olemassaolonsa rakentanut hyvää nimeä itsestään, tehden itseään tunnetuksi niin mainostajille, kuin kuluttajillekin. Me järjestämme ja osallistumme moniin merkittäviin yleisötapahtumiin ja kilpailuihin.
Laatu. Kortit painetaan viimeisintä kirjapainotekniikkaa käyttäen laadukkaalle kotimaiselle Gallerie Card kartongille.